hiilineutraali

Kuhmoisten kirjastojen asiakaskysely

Asiakaskysely suoritettiin joulukuussa 2007 kahden viikon ajalla.

Pääkirjastossa lomakkeita jaettiin lainauksen ja palautuksen yhteydessä mukaan otettaviksi tai heti vastattaviksi asiakkaan halun mukaan.

Lomakkeita oli myös lehtien lukupisteessä sekä alakerran näyttelytiloissa.

Vastauksille varattiin laatikko kirjaston tiloihin.

Lähikirjastot jakoivat asiakkailleen samaan tapaan lomakkeet.

Vastauksia kertyi kaikkiaan 138, joista lähikirjastoista 29.

 

Kyselyllä haluttiin hahmottaa asiakkaiden mielipiteitä kolmesta kirjaston keskeisestä

asiakasviihtyvyyteen vaikuttavasta osa-alueesta; kokoelmista, asiakaspalvelusta ja kirjaston tiloista.

Asteikoksi valittiin yhdestä (erittäin huono) viiteen (erittäin hyvä), 3 oli keskiverto.

 

Kokoelmien osalta tarpeeksi uutta ja ajankohtaista aineistoa -vastaukset painottuivat melko hyvä–arvosanaan. Pääkirjaston tulokseksi 4.2.

Kokoelman runsaudesta ja monipuolisuudesta tuli yhteisarvosana 4.2.

Uuden aineiston asiakkaat kokivat saavansa tarpeeksi nopeasti 4.44 arvosanalla.

Lähikirjastojen kokoelmat arvosteltiin keskiverron (3) ja melko hyvän (4) välille.

 

Asiakaspalvelu sai hyvät arvosanat sekä pääkirjastossa että lähikirjastoissa.

Palvelun asiantuntevuuden arvosanaksi tuli 4.75, hieman alhaisemmat luvut lähikirjastoissa.

Palvelua piti hyvänä ja ystävällisenä valtaosa vastanneista, yleisarvosana 4.80.

Kysymyksiin vastattiin ja aineisto haettiin keskiarvolla 4.67.

 

Kirjastotilojen viihtyisyys koettiin hyväksi, kirjastossa oli vastaajien mielestä tarpeeksi rauhallista (yli puolet vastanneista ympyröi 5 (täydet pisteet), muutama nuori vastaaja oli kommentoinut satunnaista meluamista.

Valtaosa vastaajista piti hyllyopasteita keskivertoina/melko hyvinä, yleisarvo 3.87.

 

Suurin osa vastaajista kävi kirjastossa viikoittain.

Naiset vastasivat kyselyyn enemmän, yli 50-vuotiaat vastaajat enemmistönä.

Suurin osa vastanneista kävi luonnollisesti lainaamassa/palauttamassa aineistoa,

lukemassa lehtiä, käyttämässä tietokoneita. Kirjastoa suosittiin myös oleskelu- ja odottelupaikkana tai tultiin yhdessä ja erikseen näyttelyä katsomaan.

Yleisarvosana oli kaikissa osioissa vähintään hyvä. Paljon kommentteja ei vastauksiin kertynyt. Hyllyopasteiden selkiyttäminen on lähin haasteemme.

Sohvi Koskinen