hiilineutraali

Ympäristönsuojelu

Yhteystiedot
Ympäristösihteeri Maria Virtanen  p.040 589 1864
( Kuhmoisissa yleensä ke ja to )


Yleistä kunnan ympäristönsuojelusta

Kunnan ympäristönsuojelun hallinnosta ja viranomaistehtävien hoidosta on säädetty laissa kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta (64/1986).

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii kunnan määräämä toimielin, joka on Kuhmoisten kunnassa rakennuslautakunta. Kunnanhallitus ei voi toimia ympäristönsuojeluviranomaisena. Tehtävien hoito voidaan järjestää myös kuntien yhteistoimintana kuntalain säännösten mukaisesti. Kuhmoisten ja Padasjoen kunnilla on yhteinen ympäristösihteeri. Tehtävien järjestämisessä tulee varmistaa viranomaistehtäviä hoitavan toimielimen puolueettomuus ja asiantuntemus.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävänä on ympäristönsuojelun valvomiseksi ja edistämiseksi kunnassa:

  1. huolehtia sen hoidettaviksi laissa tai sen nojalla säädetyistä tai määrätyistä tehtävistä; huolehtia omalta osaltaan ympäristönsuojelun suunnittelusta ja kehittämisestä; 
  2. huolehtia ympäristön tilan seurannasta sekä siihen liittyvistä selvityksistä ja tutkimuksista; 
  3. osallistua kunnassa tarvittavan ympäristönsuojelua koskevan ohjauksen ja neuvonnan järjestämiseen; 
  4. antaa lausuntoja sekä tehdä esityksiä ja aloitteita ympäristönsuojeluun liittyvistä asioista muille viranomaisille; 
  5. huolehtia omalta osaltaan ympäristönsuojelua koskevasta tiedottamisesta, valistuksesta ja koulutuksesta kunnassa; 
  6. edistää kunnan yhteistyötä muiden viranomaisten ja yhteisöjen kanssa ympäristönsuojeluasioissa sekä
  7. suorittaa muut sille johtosäännöllä määrätyt tehtävät.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä on pidettävä jakamattomana kokonaisuutena.

Kunnan viranomaisten on ympäristönsuojelua koskevissa asioissa oltava keskenään yhteistyössä ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on oikeus saada tehtäviensä hoidon kannalta tarpeellisia tietoja muilta kunnan ja valtion viranomaisilta sekä antaa lausuntoja, tehdä esityksiä ja aloitteita ympäristönsuojeluun liittyvistä asioista muille viranomaisille.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävistä on lisäksi säädetty ympäristönsuojelulaissa, jätelaissa, vesihuoltolaissa, vesilaissa, maastoliikennelaissa ja vesiliikennelaissa. Nämä tehtävät ovat pääsääntöisesti lupa- ja valvontaviranomaistehtäviä.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävänä on lupa- ja valvontaviranomaistehtävänsä lisäksi toimia paikallistason yleisen ympäristönsuojelun edunvalvojana. Tässä tehtävässään se toimii erityislainsäädännön perusteella itsenäisessä ja riippumattomassa asemassa. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen voidaan siten katsoa myös pitkällä tähtäimellä ajavan kestävän kehityksen ja samalla kunnan yleistä etua vaikka yksittäistapauksissa tämä voi olla ristiriidassa esimerkiksi kunnan elinkeinopoliittisen edun kanssa.