Valikko

Työllisyyspalvelut

Tietoa kuuntelutoiminnosta

Kuhmoisten kunta haluaa tukea kuntalaisten työllistymistä auttamalla kaikissa työllisyyteen liittyvissä kysymyksissä yhteistyössä TE-palvelujen kanssa. Myös yritykset voivat ilmoittaa elinkeino- ja työllisyyskoordinaattorille avoimista työpaikoista ja nämä työpaikkailmoitukset julkaistaan myös Facebookissa, josta niitä on helppo jakaa myös eteenpäin. Teemme mielellämme yhteistyötä myös erilaisten kuhmoislaisten yhdistysten kanssa. Yhdistykset voivat toimia työllistämistoimen kumppanina niin palkkatukipaikkoja tarjoamalla kuin työkeilun ja kuntouttavan työtoiminnan mahdollistajina.

Pääasiassa asiakkaina ovat pitkään työttömänä olleet henkilöt, joiden työllistymistä pyritään tukemaan niin avoimille työmarkkinoille kuin Tekevän työpajalle. Tukimuotoina käytetään mm. palkkatukea ja työkokeilua sekä henkilökohtaista ohjausta. Kuntouttavaa työtoimintaa tarvitsevat asiakkaat ohjautuvat sosiaaliohjauksen palveluihin.

Työllisyyspalvelujen asiakasvastaanotto tapahtuu ajanvarauksella. Työllisyyspalveluiden huone sijaitsee kunnanviraston A-rapussa 2. kerroksessa elinkeino- ja työlliyyskoordinaattori Tiina Saranhelmen työhuoneessa.

Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@kuhmoinen.fi. Voit laittaa viestiä elinkeino- ja työllisyyskoordinaattori Tiina Saranhelmelle ja kysyä työllistymiseen littyvistä asioista (älä kuitenkaan laita viestiin esim. henkilötunnustasi tietoturvasyistä) tai varata ajan henkilökohtaiseen tapaamiseen. 

HUOM! Kuhmoinen ei ole mukana työllisyyden kuntakokeilualueessa, joten kuntakokeilua koskevat ohjeet eivät koske kuhmoislaisia työllistäjiä eikä työttömiä henkilöitä. 

 

Jaa tämä sivu

Facebookissa

Copyright 2017 © Kuhmoisten kunta

Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage - Teknologia & Design © online.fi