Valikko

Tapahtumat / Tapahtumat 15 joulukuuta 2019

Tapahtumat 15 joulukuuta 2019

ELOKUVA Täydellinen joulu

Aika
15.12.2019 16:00 - 17:40
Paikka
Kuhmola
Järjestäjä
Sivistystoimi
Kategoria
Elokuva

HUOM! Elokuva alkaa klo 16!

Liput 6 €

Kesto 1 h 35 min, K12

Finnkinon Kuukauden elokuva marraskuussa 2019!

Varasto-menestyselokuvien tekijän Taru Mäkelän uusi komedia Täydellinen joulu on elokuva kaikkien aikojen suurperhejoulusta. Elokuva on komedia existä, uusista puolisoista, suhteista, perheistä, perinteistä, ja niiden rikkomisista.

Kaikkien aikojen joulu on edessä kun lempeä tahtonainen Outi (Elena Leeve) on päättänyt viettää sen kutsumalla kotiinsa kaikki kolme ex-miestään, heidän yhteiset lapsensa sekä miesten uudet kumppanit uusine lapsineen. Vaikka Outin nykyinen aviomies Janne (Antti Luusuaniemi) alun perin ajatusta vastustikin, joulupöytä pursuaa tänä vuonna uusia, vanhoja ja juuri esiin tulleita perhesolmuja.

Snapsit, rosollit ja jouluperinteet saavat kyytiä kun vieraat lähtevät muistelemaan yhteisiä aikoja illan emännän kanssa. Illan kuluessa Outi pitää puheen, jossa hän kertoo antavansa Jannelle lahjoista suurimman; hän on raskaana. Jannen reaktio ei suoranaisesti ole odotetun kaltainen ja ilta saa vielä yhden käänteen, jota puidaan aina naapurin joulupukkia myöten.

Elokuva pohjautuu ruotsalaiseen Tomten är far till alla barnen elokuvaan.

Ohjaaja: Taru Mäkelä

Pääosissa: Antti Luusuaniemi, Elena Leeve, Mikko Leppilampi, Aku Hirviniemi, Saara Kotkaniemi, Pirkko Mannola, Lotta Lindroos, Iikka Forss, Kari Ketonen, Maria Ylipää, Pihla Maalismaa

lähde: finnkino.fi

Jaa tämä sivu

Facebookissa

Copyright 2017 © Kuhmoisten kunta

Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage - Teknologia & Design © online.fi