Valikko

Ajankohtaista / LIIKUNTAPAIKKATIEDOTE

LIIKUNTAPAIKKATIEDOTE

Kesä tulee ja liikuntapaikkoja laitellaan kuntoon. Sisäliikuntapaikat aukeavat 1.6. alkaen. Kuntosalin hallintajärjestelmän kanssa on teknisiä ongelmia, jotka pyrimme saamaan kuntoon ennen avaamista. Ulkoliikuntapaikoista iso osa on jo valmiina ja muutamia parannuksia on valmisteilla. Urheilukentällä on käynnissä kehittämishanke, joka pitää sisällään mm. kuntoportaiden rakentamisen, kentän pohjoispään pinnoituksen ja uimarannan portaiden pidennyksen. Nämä työt tehdään kesän aikana ja niiden etenemisestä tiedotetaan myöhemmin.

Myös lentopallokenttiä kunnostetaan mm. Tehin hiekan ja Puukkoisten urheilukentän osalta. Muillakin kylillä ja alueilla löytyy kenttiä, joita kunta tai kyläyhdistykset ylläpitävät. Koitamme päivitellä tiedot kaikista Kuhmoisten alueen liikuntapaikoista ja niiden kunnosta nettisivuille. Kylällä Puistotien kentillä on jo verkot paikoillaan eli pelaajia ja vähemmän lumisia kelejä odotellaan. Puistotien beach-kenttien viereen valmistuu kesän aikana myös puistoshakki ja ”mölkkypölkky”-kenttä. Uimarannoillekin pääsee pulikoimaan lähiaikoina, mutta vilukissat saavat hetken odottaa kelien lämpenemistä.

Toivotamme kaikki käyttäjät tervetulleiksi liikkumaan. Jotta kaikki voivat nauttia liikuntapaikoistamme, toivomme jokaisen käyttäjän noudattavan muutamia ohjeita. Noudatetaan kaikilla liikuntapaikoilla ja kunnan muilla julkisilla paikoilla järjestyslain määräyksiä. Erityisesti kiinnitetään huomiota melutasoon. Annetaan kaikkien kuntalaisten nukkua rauhassa ja vältetään ylimääräistä meteliä klo 22-06 välillä. Jotta kaikki käyttäjät viihtyvät liikuntapaikoillamme, on myös suotavaa, että jokainen huolehtii yleisestä siisteydestä. Laita siis roskasi roskiin. Jos huomaat liikuntapaikoilla puutteita tai turvallisuusriskejä, ilmoita niistä välittömästi liikuntapaikkojen hoitajille tai kunnan tekniseen toimeen. Liikunnallista kesää kaikille!

 

Mikko Latvala

Sivistystoimenjohtaja

Jaa tämä sivu

Facebookissa

Copyright 2017 © Kuhmoisten kunta

Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage - Teknologia & Design © online.fi