Dronekuvaukset käynnistyvät Kuhmoisten kunnan metsissä Juhannusviikolla
Kuhmoisten kunnan omistamien metsien dronekuvaukset käynnistyvät kesäkuussa osana laajempaa metsäsuunnitteluprosessia. Kuvaukset aloitetaan kunnan talousmetsissä, ja työn toteuttaa CareliaForest Oy. Tavoitteena on kerätä ajantasaista ja tarkkaa aineistoa metsien nykytilasta metsäsuunnittelun tueksi.
Kuvaukset on tarkoitus toteuttaa ajanjaksolla 15.–25.6., sääolosuhteiden salliessa. Käytössä on tavanomaista suuremmat drone-laitteet, joiden avulla voidaan kerätä erittäin tarkkaa kuvadataa laajoilta metsäalueilta tehokkaasti.
Dronekuvauksen tuottama kuvamateriaali on erittäin yksityiskohtaista – maastotarkkuus on parhaimmillaan noin 2 senttimetriä. Tämä mahdollistaa esimerkiksi kuolleiden puiden, vaurioiden ja muiden metsänhoidon kannalta olennaisten yksityiskohtien tunnistamisen suoraan kuvista. Kuvista on merkittävää hyötyä metsäsuunnittelussa, ja niitä voidaan käyttää myös päätöksenteon tukena erilaisissa palavereissa ilman tarvetta maastokäynneille.
Kuvat tallennetaan pitkäaikaiseen käyttöön, ja ne muodostavat arvokkaan aineiston myös tuleville sukupolville metsien kehityksen seuraamiseksi ja tulevaisuuden tutkimusten referenssiksi. Ilmaston lämmetessä voidaan tarkoilta dronekuvilta seurata mm. metsätuhojen etenemistä ynnä muita luonnossa tapahtuvia muutoksia.
Kuvaukset kohdistuvat yksinomaan kunnan omistamiin metsäalueisiin. Naapurikiinteistöjen tontteja tai piha-alueita ei kuvata. Vaikka kuvien tarkkuus on korkea, yksittäisiä ihmisiä tai ajoneuvoja ei ole mahdollista tunnistaa aineistosta. Dronien lentokorkeus vaihtelee kuvauksen aikana noin 60–120 metrin välillä.
Dronekuvaus on nykyaikainen ja tehokas työkalu metsien kestävän käytön ja hoidon suunnittelussa, ja Kuhmoisissa käynnistyvä metsien suunnittelutyö on askel kohti entistä tarkempaa ja tietopohjaisempaa metsien hallintaa.
Kuvat jäävät vain Kuhmoisten kunnan käyttöön, eikä materiaalia luovuteta kolmansille kuvaajien toimesta.
Lisätiedot:
Raimo Asikainen
etunimi.sukunimi@careliaforest.fi
tai puh. 040 410 5785.
