Valikko

Vapaa-aika ja liikunta / Kirjasto ja kulttuuri

Kotiseutukokoelma

Tietoa kuuntelutoiminnosta

Kotiseutukokoelma sijaitsee kirjaston alakerrassa varaston yhteydessä ja sitä voi käyttää palveluaikoina.

 

Kuhmoisten kotiseutukokoelmien valintaperiaatteet 2023

Johdanto ja yleiset valintaperiaatteet

Kotiseutukokoelmaan kerätään kunnan aluetta käsittelevää tai sen kotiseutuhenkilöiden tuottamaa julkaistua aineistoa. Kuhmoisten kirjasto kerää oman kuntansa aluetta koskevan aineiston.

Kotiseutukokoelman avulla kirjasto pyrkii tarjoamaan pääsyn alueellisiin aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin ja sen tarkoituksena on myös alueellisen kulttuuri- ja tietoperinnön säilyttäminen. Aineisto säilytetään kirjastossa pysyvästi. Kokoelma on kirjaston asiakkaiden ja henkilökunnan käytettävissä ja saatavissa lukusalikaukolainaan.

Kotiseutuhenkilö ja kotiseutuyhteisö

Näissä aineistovalintaohjeissa kotiseutuhenkilöllä tarkoitetaan henkilöä, joka on:

a) asunut merkittävän osan (lapsuuden ja nuoruuden) elämästään kunnassa tai
b) elänyt kunnassa vähintään 20 vuotta tai
c) lyhyen aikaa kunnassa asuvilta henkilöiltä voidaan hankkia vain alueella asutun ajan tuotanto.

Vastaavasti kotiseutuyhteisöllä tarkoitetaan yhteisöä, joka on:

a) perustettu kunnassa ja toiminut alueella tai
b) perustettu muualla kunnan kotiseutuaatteen pohjalta (esimerkiksi sukuseurat).

Hankittava kappalemäärä:
Kotiseutukokoelmaan hankitaan yksi kappale kutakin aineistoa.

Aineistokohtainen osa

Kaunokirjallisuus

Kotiseutukokoelmaan hankitaan:

1) alueen kotiseutuhenkilöiden kirjoittama tai kuvittama kertomakirjallisuus, näytelmäkirjallisuus ja runous, myös lasten- ja nuortenkirjallisuus.

2) tapahtumiltaan keruualueelle sijoittuva kaunokirjallisuus.

Myös omakustanteet, palvelukustanteet ja harrastajakirjoittajien antologiat hankitaan kokoelmaan.

Tietokirjallisuus

Kotiseutukokoelmaan hankitaan keruualuetta ja sen kotiseutuhenkilöitä käsittelevä tietokirjallisuus. Tietokirjoja, joiden tekijät asuvat keruualueella tai joiden julkaisuorganisaatio on siellä, mutta jotka käsittelevät muuta kuin keruualuetta, ei tarvitse hankkia kotiseutukokoelmaan.

Sukukirjoja ja -tutkimuksia hankitaan niiden sukujen osalta, joiden vaikutusalue on keruualueella. Myös alueen kotiseutuhenkilöiden kuvittamat tietokirjat hankitaan kotiseutukokoelmaan.

Raportit, tutkimusjulkaisut ja opinnäytteet

Omaa kuntaa käsitteleviä tutkimusjulkaisuja, raportteja ja opinnäytteitä voidaan hankkia kotiseutukokoelmaan. Vuosikertomuksia kokoelmaan ei hankita.

Lehdet

Oman kunnan alueella ilmestyvät aikakauslehdet sekä alueen yritysten ja yhdistysten lehdet hankitaan kotiseutukokoelmaan. Jyväskylän kaupunginkirjasto pyrkii hankkimaan Kansalliskirjaston kuvaamat Keski-Suomen alueen sanomalehdet mikrofilmimuodossa.

Kartat

Kotiseutukokoelmaan voidaan hankkia aluetta kuvaavat peruskartat, maastokartat, maaperäkartat, merikartat, opas-, matkailu- ja ulkoilukartat sekä historialliset kartat.

Musiikki

Kokoelmaan hankitaan näytteenomaisesti musiikkia, jonka säveltäjä, sanoittaja tai solistisessa roolissa oleva esittäjä (esim. solisti tai kapellimestari) on kotiseutuhenkilö tai –yhteisö tai joka aiheeltaan liittyy keruualueeseen. Musiikkia hankitaan sekä äänitteinä että nuotteina.

Muu av-aineisto

Av-aineistoa hankitaan saatavilla olevassa muodossa kokoelman yleisten valintaperiaatteiden mukaan. Jos teosta on saatavilla eri tallennemuodoissa, hankitaan sillä hetkellä yleisin tallennemuoto. Harkinnanvaraisesti hankitaan aiheeltaan alueeseen liittyvät kuvatallenteet.

Pienpainatteet

Keruualuetta koskevia, matkailuun ja kulttuuriin liittyviä pienpainatteita, kuten esitteitä, ohjelmia ja luetteloita, voidaan kerätä kotiseutukokoelmaan näytteenomaisesti.

Käsikirjoitukset ja erilliskokoelmat

Käsikirjoituksia ja erilliskokoelmia ei hankita kotiseutukokoelmaan.

Esineet ja valokuvat

Valokuvia ja esineitä ei kerätä kotiseutukokoelmaan.

Jaa tämä sivu

Facebookissa

Copyright 2017 © Kuhmoisten kunta

Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage - Teknologia & Design © online.fi